RUKOUKSEN JA TOIMINNAN SUHDE

  • Mikä on rukouksen ja toiminnan välinen suhde?

  • Riittääkö joissain asioissa, että ”vain rukoillaan”, vai pitääkö aina myös ”tehdä jotain”?

  • Onko rukous jo itsessään ”toimintaa”?

  • Mikä on hengen alueen toiminnan ja näkyvän maailman toiminnan välinen yhteys?

 

 
Kahdenlaista toimintaa: inhimillisellä ja hengellisellä vaikutusalueella toiminen

 

Uskovan elämässä on kahdelle eri alueelle kuuluvaa toimintaa:

1. Toiminta, joka tapahtuu inhimillisellä alueella - ihmisen omalla vaikutusalueella, ihmisten kesken.

Inhimillisellä alueella ihminen voi suunnitella, päättää, kommunikoida, puhua, kirjoittaa, siirtyä paikasta toiseen, toimia fyysisellä tavalla, käyttää koneita ja työkaluja, rakentaa, purkaa, korjata, jne.

Ihmisen toiminta ei tapahdu pelkästään aineellisella ja fyysisellä alueella. Ihmisellä on itsellään henkinen ja hengellinen olemus. Opettaminen, kasvattaminen ja evankeliumin julistus ovat kaikki aineettomalla alueella tapahtuvaa toimintaa, joka kohdistuu ihmisten mieleen ja henkeen. Myös itsensä kehittäminen lukemalla ja opiskelemalla on aineettomalla mielen alueella tapahtuvaa toimintaa.

Tällainen inhimillinen aktiviteetti on sitä, mitä yleensä tarkoitetaan ”toiminnalla”, kun pohditaan rukouksen ja toiminnan suhdetta.

2. Toiminta, joka tapahtuu hengen alueella, Jumalan ja ihmisen kesken.

Se toiminta, mitä voimme tehdä Jumalan alueella, hengellisellä alueella, on ennen kaikkea kommunikointia ihmisen ja Jumalan välillä: rukousta, puhetta Jumalalle, ja toisaalta  kuuntelua, mitä Jumala kommunikoi mielellemme ja hengellemme.

 

Kun pohditaan rukouksen ja toiminnan suhdetta, kysymys koskee sitä, riittääkö pelkkä ihmisen ja Jumalan välinen kommunikointi siihen, että jotain alkaa tapahtua myös inhimillisellä alueella.

 

Onko asioiden tapahtumiseksi aina oltava mukana ihmisen omaa aloitteellisuutta ja toimintaa?

Onko väärin ryhtyä toimiin ja ikään kuin ”ottaa ohjakset omiin käsiinsä”?

Pitäisikö ennen kaikkea vain rukoilla, kunnes tulee jokin selkeä merkki toimia tai Jumala alkaa hoitaa asiaa?

 

Kaksi äärimmäisyyttä: Passiivisuus ja hätäily

 

Usein pelkäämme, että syyllistymme hätäilyyn, teemme jotain väärin, menemme Jumalan edelle ja vahingoitamme Hänen suunnitelmiaan. Emme joskus siksi tee mitään, pelkästään rukoilemme ja odotamme Jumalan vaikuttavan asioihin. 

Sellaiset jakeet kuin "sota ei ole teidän, vaan Jumalan." (2. Aik.20:15) ja ”ole hiljaa ja odota Herraa (Ps. 37:7) liittyvät kuitenkin vain tiettyihin tilanteisiin eivätkä ole yleispäteviä toimintaohjeita aina ja kaikkialla. Joka tilanteeseen tarvitaan omat ohjeet.

 

Joskus on odotettava rukoillen Jumalan aikaa ja vastausta, joskus taas on itse toimittava välittömästi.

 

On mahdotonta antaa yleispäteviä ohjeita, milloin pitäisi odottaa, milloin taas toimia. Meidän on tutkittava tilanteita rukoillen ja pyydettävä viisautta ja johdatusta

 
Toimiminen rukoillen: Jumalan ja ihmisen yhteistyö

 

Useimmissa tapauksissa oikea vaihtoehto on rukoileva toiminta, liikkeelle lähtö rukoillen ja Jumalaan turvaten.

 

Kun olemme liikkeessä Jumala voi ohjata.

Jos ei ole liikettä eikä toimintaa, ei ole mitään ohjattavaa.

Jumala on säätänyt, että tietyt asiat ovat ihmiselle kuuluvia tehtäviä.

Inhimillisen elämän eri käytännön alueilla meidän on itse tehtävä aloitteita ja toimittava. Jumala ei suorita puolestamme tehtäviä, jotka on säädetty ihmisille.

 

Kun Jeesusta pyydettiin puuttumaan tuomarille kuuluvaan asiaan, hän sanoi, ettei se ole hänen tehtävänsä. 

Niin muuan mies kansanjoukosta sanoi hänelle: "Opettaja, sano minun veljelleni, että hän jakaisi kanssani perinnön". Mutta hän vastasi hänelle: "Ihminen, kuka on minut asettanut teille tuomariksi tai jakomieheksi?" (Luuk 12:13-14)

Joku on sanonut, että Jumala ei ole poliisi, huoltomies, järjestysmies, sairaanhoitaja, pankkiiri, tms. Hän ei toimita meidän elämämme käytännön tehtäviä. Jumala ei myöskään ole hyväntekeväisyys- tai lähetystoimintamme varainhankkija. Nämä kaikki ovat meille kuuluvia tehtäviä.

 

Pääsääntöisen toimintatapamme ei tule olla sellainen, että laitamme vesikattilan kiehumaan ja odotamme, että Jumala kehottaa yliluonnollisesti jotakuta tuomaan perunat. Hän on yksittäisten palvelijoidensa kriisitilanteissa joskus toiminut näinkin, kuten voimme lukea lähetystyöntekijöiden elämänkerroista, mutta yleisesti ottaen käytännön elämän ja palvelutyön periaatteita ei tule rakentaa tällaisten ihmeluontoisten tapausten perustalle.

 

Joudumme itse hoitamaan ja järjestämään ajallisia asioita - myös kristilliseen toimintavaan kuuluvia - mutta meillä on Hänen lapsinaan etuoikeus ja mahdollisuus rukoilla ja pyytää kaikkeen viisautta, johdatusta ja apua. Näin toimiessamme saamme jatkuvasti yllättyä Jumalan siunauksesta.

 

Rukoilemalla myös tunnustamme riippuvuutemme Jumalasta.

Tiedon ja evankeliumin välittäminen kuuluvat samoin ihmisen vastuualueeseen.

 

Ihminen julistaa evankeliumin sanomaa, Jumala herättää kuulijat hengellisesti. Kuulijoiden mieleen, ajatuksiin, uskomuksiin ja arvoihin vaikuttaminen tapahtuu osittain ihmisen, osittain Jumalan toiminnan seurauksena. Ihminen voi antaa toisille vaikutteita, jotka vaikuttavat Jumalan herättämässä mielessä.

Rukoilemme, että Jumala herättäisi ihmisiä hengellisesti, kun ihminen välittää evankeliumin sanoman.

Rukoilemme että Hän johdattaisi toisten ihmisten elämää niin, että evankeliumi tulisi heille tärkeäksi. Voimme itse vaikuttaa toisten ihmisten elämään ja hengelliseen ymmärrykseen vain rajatusti. 

 

Ihminen ei voi luoda hengellistä elämää – yksin Jumala on elämän antaja. Isä vetää ihmisiä Jeesuksen luo.

 

Rukous on aina keinomme vaikuttaa siihen, että Jumala vaikuttaa hengellistä heräämistä toisissa ihmisissä.

Rukoilemme Jumalalta mahdollisuuksia evankeliumin julistamiseen. Jumala itse tai enkelit eivät julista evankeliumia, se on ihmisille annettu tehtävä. 

Rukoilemme Jumalalta myös viisautta ja taitoa evankeliumin kertomiseen. Samalla pyrimme kehittämään itseämme tässä asiassa ja otamme vastaan toisilta neuvoja ja keräämme kokemusta.

Paavali kirjoittaa:

...rukoillen samalla meidänkin edestämme, että Jumala avaisi meille sanan oven puhuaksemme Kristuksen salaisuutta, jonka tähden minä myös olen sidottuna,

että minä sen ilmoittaisin, niinkuin minun tulee puhua. (Kol. 4:3-4)

Teemme rukoillen meille säädetyt tehtävä ja pyydämme Jumalan vaikutusta siihen, mihin emme voi vaikuttaa

 

Elämme maailmassa, jossa voimme itse vaikuttaa vain rajallisesti siihen, mitä ympärillämme tapahtuu ja mitä meille voi tapahtua. Altistumme erilaisille vaaroille. Voimme hallita näitä riskejä vain osittain.

Saamme rukoilla Jumalalta apua siihen, mitä emme voi hallita.  

”Hän on meidän varjelijamme” – mutta emme silti jätä oviamme yöksi auki.

 

Ihmisen mahdollisuudet ylläpitää fyysistä elämää ovat samoin rajalliset. Tilanteissa, joissa ei ole inhimillistä apua tai inhmilliset keinot on käytetty, rukous on ainoa keino saada apua.

 

Emme voi omin voimin myöskään muuttaa esim. kaukaisten, krisittyjä vainoavien maiden tilannetta. Rukous on silloin ainoa keinomme vaikuttaa maailman tapahtumiin. Jumala voi nostaa ja kutsua henkilöitä, joilla on mahdollisuus ja valta vaikuttaa.

Niin rukous kuin toiminta ovat Jumalan ja ihmisen yhteistyötä Hänen tahtonsa toteuttamiseksi.