Rukous Raamatun sanoin

Perustuu Judson Cornwallin teokseen Praying the Scriptures. Communicating With God in His Own Words. Creation House, Lake Mary, Florida, 1990. Käännetty tekijän luvalla.

Raamattu on rukouskirja

Raamattu on annettu meille paljon korkeampaa tarkoitusta varten kuin vain opetuksen ja saarnojen lähteeksi. Raamattu on rukouskirja. Se käskee meitä rukoilemaan yli 250 kertaa ja puhuu rukouksesta ja rukoilemisesta yli 280 kertaa.

Raamattu on esitys siitä, kuinka Jumala palautti ihmiselle syntiinlankeemuksessa menetetyn aseman. Jeesuksen työ Golgatalla merkitsi paljon enemmän kuin vain syntien anteeksiantamusta. Ristin tarkoituksena oli palauttaa ihmisten henkilökohtainen suhde ja yhteys Jumalan kanssa.

Jumalan Sana Vanhan testamentin aikana oli ilmoitus Jumalasta ja tavasta lähestyä Häntä. Kun Jeesus syntyi, Sana tuli lihaksi. Kirjoitetusta Sanasta tuli elävä Sana, mutta Sanan tarkoitus oli edelleen sama: pääsy Jumalan luo, Hänen lähestymisensä. Jeesus on Jumalan Sana ruumiillistuneena, Raamattu on Jumalan Sana merkittynä kirjoitukseksi.

Raamattu opettaa meitä rukoilemaan ja kertoo rukouksen luonteesta ja vaikutuksesta. Mutta Raamattu, Jumalan Sana, voi myös olla se rukous, mikä meidän tulee rukoilla.

Kun Raamatusta tulee rukouksemme, rukoilemme Hengen innoittamin sanoin.

 
Rukouksen asema Raamatussa

Jeesus osoitti elämällään kaikin tavoin sen, kuinka tärkeän aseman Jumala on asettanut rukoukselle. Kaiken, minkä Jeesus teki, Hän teki rukouksen kautta. Joh. 8:28-29 "...etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut."

Jeesus kieltäytyi harjoittamasta omaa tahtoaan, vaan valitsi Isän tahdon. Hän oli täysin riippuvainen Isästä. Hän aloitti messiaanisen tehtävänsä Jordanilta rukouksella ja päätti sen ristillä rukoukseen. Hän eli ja kuoli rukoillen.

Jos elävän Sanan toiminnassa maan päällä rukous oli keskeisessä asemassa, eikö kirjoitettu Sana noudattaisi samaa periaatetta? 

 

Rukouksen suuri salaisuus on siinä, että sen alkuperä on itse Jumalassa. Rukous kuuluu kolmiyhteisen Jumalan olemukseen.

Noustessaan taivaaseen Jeesus lähetti oppilaansa ensin rukouspaikkaan. Apostolien teoista näemme, kuinka uskovat - Jeesuksen esimerkin mukaan - astuivat rukouksen kautta uusille tasoille. 


Voima ja rukous kulkevat aina yhdessä.

Esirukous - toisten edustaminen rukouksessa - on Jumalan oma voimallinen keino toimia maan päällä.


Yleinen harhaluulo on se, että Jumala tekee maan päällä mitä tahtoo riippumatta siitä, rukoilemmeko asianmukaisesti vai emme. 

 

Mikään ei voisi olla kauempana Raamatun Sanasta kuin tämä käsitys. 


Jumala on sitonut toimintansa meidän rukouksiimme. Hän ilmoittaa tahtonsa innoittaaksensa esirukoustamme, sillä Jumala ei toimi erillään meidän esirukouksistamme. On tärkeää, että tutkimme Raamattua ymmärtääksemme Jumalan tahdon. On myös totta, että "Herra ei tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoilleen profeetoille" (Aamos 3:7), mutta Jumalan profeettojen on ensin oltava rukoilevia ihmisiä.

Haluat ehkä sanoa, ettei rukous sentään ole kaikkea! Tämä on totta, mutta sikäli kun olemme tekemisissä Jumalan kanssa, kaikki tapahtuu rukouksen kautta. 


Paavali kirjoittaa: 

"Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:6-7).

 

Tässä sanotaan "kaikessa" — ei vain hätätapauksissa. Inhimillinen ylpeytemme arvelee meidän sentään pystyvän itsekin tekemään edes jotain. Raamattu kuitenkin opettaa, ettemme omin voimin tehdä mitään, millä olisi hengellistä arvoa. Kaiken täytyy tapahtua rukouksen kautta.

Meidän rajallinen ymmärryksemme ei voi koskaan ymmärtää rajatonta Jumalaa, mutta Jumalan voitelema henkemme voi kommunikoida Hänen kanssaan.

 
Raamattu kutsuu meitä rukoilemaan
Jumala tekee aloitteen rukoukseen

Jumala itse tekee aloitteen rukouksellemme kutsuessamme meitä Sanassaan rukoilemaan.


Raamatun sana on on meille se viesti ja motiivi, minkä tarvitsemme rukoillaksemme, ei mielialamme tai se, että tunnemme itsemme arvolliseksi rukoilemaan.

Rukouksen motiivina tulisi olla Jumalan kutsu, ei ihmisen oma tilanne, epätoivo. Rukous ei ole viimeinen keinomme, se on ensisijainen voimavaramme.

Kutsuun odotetaan vastausta

Jumala ei pakota meitä rukoukseen, Hän kutsuu meitä. Hän haluaa meiltä rukousta, mutta Hän ei vaadi sitä. 


Viimeisessä opetustilanteessaan Jeesus sanoi opetuslapsilleen: 

"Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen." (Joh. 14:14). Toisin sanoen: "Vastatkaa kutsuun, niin saatte iloita osaksenne tulevasta hyödystä."

 

Rukous ei itsessään tuota mitään. Jumala on jo valmistanut meitä varten kaiken. Hän kutsuu meitä saamaan osaksemme näitä asioita rukouksen kautta. Emme voi tuottaa niitä omilla ponnistuksillamme.

Jeesus sanoi: 

"Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen" (Mark. 14:38).

Ei riittänyt, että opetuslapset tiesivät, miten rukoillaan. Heidän oli rukoiltava käytännössä. Pelkkä valvominen ei riittänyt, heidän tuli koskettaa Isää rukouksen kanavan kautta.

Rukouksen tulisi olla meille luonnollista kuin hengittäminen. "Rukoilkaa lakkaamatta" (1 Tess. 5:17).

Raamattu opettaa meille rukouksen olemuksen

 

Osaamme luonnostamme rukoilla yksinkertaisia rukouksia, esim. huutaa Jumalan puoleen hätätilanteessa. Tarvitsemme kuitenkin ohjausta, että hengen huudot Jumalan puoleen kypsyisivät tarkoituksenmukaiseksi kommunikaatioksi Jumalan kanssa.

 

Jumalan oma kirja opettaa meille rukouksen luonteen, tarkoituksen ja voiman.

 

Kun aloitat rukoushetkesi Raamatun lukemisella, opit tuntemaan Jumalaa, jota rukoilet, ja saat kuulla Herran puhuvan Sanansa kautta. Muuten rukouksesi on yksinpuhelua.

 

Fil. 4:6-7: "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa."

 

Jumala selittää kutsuessaan meitä tässä rukoukseen, että Hänen suunnitelmansa ihmisen ahdistuksen ja murheen käsittelyyn on rukous. 

Vanhan testamentin malli Jumalan lähestymiseksi olivat uhrilahjat, Uuden testamentin malli Hänen lähestymisekseen on "rukous ja anomus".


Jumalan huolenpidon ulottuvuus on valtava
- "kaikessa saattakaa pyyntönne Jumalalle tiettäväksi". 

 

Elämäämme ei voi tulla mitään sellaista asiaa, mitä emme voisi tuoda Jumalan eteen rukouksessa.

 

Meitä kutsutaan Jumalan eteen tyhjin käsin siirtämään kaikki taakkamme Hänen päälleen.

 

Tämä raamatunpaikka opettaa myös, että rukoukseen on sisällyttävä kiitosta. Se, joka esittää Jumalalle pelkkiä pyyntöjä ilman kiitosta ja ylistystä, osoittaa röyhkeää asennetta, ikään kuin olisi ansainnut jotakin.


Ne, jotka astuvat rukouksen alueelle ilman kiitosta, joutuvat astumaan häpeissään syrjään aivan kuin henkilö, joka tulee juhlatilaisuuteen muussa kuin kutsukortissa mainitussa juhla-asussa.

 

Meidän on astuttava rukouksen esikartanoihin kiitoksen vaatteissa.


"Käykää hänen portteihinsa kiittäen, hänen esikartanoihinsa ylistystä veisaten. Ylistäkää häntä, kiittäkää hänen nimeänsä." (Ps. 100:4)

Rukous on huuto

 

Rukouksen yksinkertaisin muoto on sisäisen ihmisen vaistomainen huuto häntä korkeamman persoonan puoleen. 

 

Olen joskus kuullut joidenkin kyseenalaistavan tällaisen hätähuutorukouksen merkityksellisyyden, mutta olen kuullut monia todistuksia Jumalan puuttumisesta asioihin vastauksena hätähuutoon. Jumalan armo on niin suuri, että Hän voi vastata myös kohti tuntematonta kohotettuun avunhuutoon.


Eräs merillä ikänsä työskennellyt mies kertoi "uskonnollisesta kokemuksestaan". Hänen laivansa oli joitakin vuosia aiemmin joutunut haaksirikkoon, ja hän oli joutunut keskellä merta veden varaan. Ajelehdittuaan usean päivän ajan, kuten hän arveli, hän kohotti päänsä taivasta kohti ja huusi: "Jumala, jos olet olemassa, pelasta minut!" Ei kulunut kuin muutama minuutti, kun hän näki horisontissa laivan, joka tuli suoraan häntä kohti ja pelasti hänet. Hän ei tuntenut Jumalaa, jota rukoili, etikä tiennyt rukouksen periaatteista. Hän huusi epätoivoisena, ja Jumala kuuli.

Näin toteaa myös Ps. 107:23-28. "He lähtivät laivoilla merelle ja kävivät kauppaa suurilla vesillä... Hän sanoi sanansa ja nosti myrskytuulen... He kohosivat taivasta kohti, he vajosivat syvyyksiin, heidän sielunsa mentyi tuskasta... Mutta hädässänsä he huusivat Herraa, ja hän pästi heidät heidän ahdistuksistaan... He iloitsivat, kun tuli tyyni, ja hän vei heidät toivottuun satamaan.

Ps. 34:18: "Vanhurskaat huutavat, ja Herra kuulee ja vapahtaa heidät kaikista heidän ahdistuksistansa." 


Job 34:28: "...saattoivat vaivaisten huudon kohoamaan hänen eteensä, ja hän kuuli kurjain huudon".

Rukous on keskustelua

Rukous on paljon enemmän kuin hätähuutoja. Rukous on kommunikaatiota maan päällä elävien ihmisten ja taivaan Jumalan välillä.

Rukous on silta maan ja taivaan välillä. Se yhdistää pyhän Jumalan toiminnan Hänen lunastamiensa ihmisten kanssa. 

 

Sen avulla voimme saada Jumalalta ohjausta ja tietoa Hänen suunnitelmistaan ja tahdostaan.

Vanhan testamentin aikana Jumalan ja ihmisten kommunikaation välittäjänä oli usein enkeli. Uudessa testamentissa tämä on harvinaista. Jeesus on nyt välimiehemme, ja Hän opetti, että kaiken rukouksemme tulee tapahtua Hänen nimessään. Meidän tulee kanavoida kommunikaatiomme Isän kanssa Pojan kautta.

Jumala on kiinnostunut meidän jokapäiväisen elämämme tapahtumista. Ensimmäinen läpimurto, jonka ihmiset kokevat rukouselämässään on se, että he ymmärtävät yksinkertaisesti puhuvansa rakastavalle Jumalalle, joka on halunnut ilmaista itsensä heidän taivaallisena Isänään.

Murehtiminen ei ole rukousta

 

Joskus erehdymme luulemaan murheen ja ahdistuksen tunnetta rukoukseksi.

Luokseni tuli kerran sielunhoitokeskusteluun syvästi ahditunut nuori aviomies. Kun hän oli kertonut ongelmistaan, kysyin, oliko hän rukoillut näiden asioiden puolesta. "Olen rukoillut päivin ja öin yli viikon", hän vastasi. Kun ehdotin, että rukoilisimme yhdessä ja hän johtaisi rukousta, seurasi pitkä hiljaisuus. "En voi rukoilla", hän sanoi. Laskin käteni hänen olalleen ja sanoin:

 

"Veli, sinä et ole rukoillut päivin ja öin viikon ajan tämän asian puolesta, sillä silloin sinä osaisit ilmaista itsesi Jumalan edessä. Sinä olet  murehtinut viikon ajan ja ajatellut tätä asiaa lakkaamatta, mutta se ei ole rukousta."


Kehotin häntä lukemaan psalmia 17:1-2 ja rukoilemaan sen sanoin ("Herra, kuule minua, kun etsin oikeutta! Kuule minun avunhuutoni, ota vastaan rukoukseni. Minä puhun sinulle vilpittömin huulin. Sinulta saan oikean tuomion, sinun silmäsi näkevät, mikä on totta.") Huolten muuttaminen sanoiksi ja asioiden puhuminen Jumalan edessä toi hänelle suuren vapautuksen.

Ajatteleminen ei ole samaa kuin rukous

Aivan liian monet sekottavat ajattelun ja rukouksen. Jonkun ajatteleminen ei ole samaa kuin kommunikointi hänen kanssaan.

 

Ajatukset eivät ole rukouksia, ennen kuin ne ilmaistaan Jumalalle.

Rukous on ajatuksen kommunikontia.

On raamatullista mietiskellä Jumalaan liittyviä asioita, mutta yhtä raamatullista on se, että ilmaisemme Hänelle ajatuksemme ja tunteemme rukouksessa.

Rukous on yhteyttä

Luoja-Jumala keskusteli luomansa ihmisen kanssa paratiisissa illan viileydessä. Se, mistä he puhuivat, ei ole niin tärkeää kuin se yhteys, mikä heidän välillään oli. Tämä on rukouksen puhtain muoto: avoin sanallinen yhteys.

Syntiinlankeemuksen jälkeen henkilökohtainen, läheinen yhteys Jumalaan oli vaihdettava veriuhritoimituksiin. Jumala on pyhä, ja niiden, jotka ovat yhteydessä Häneen, on oltava pyhiä. Synti rikkoi yhteyden Jumalaan, mutta Jeesuksen veri on palauttanut katkenneen yhteyden.

"Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä." (1 Joh. 1:7) Tekstiyhteydessään tämä jae puhuu yhteydestä Jumalaan!


Jeesus ei ainoastaan ottanut pois syntejä, vaan hän myös palautti yhteytemme Isään.


Rukous on paljon enemmän kuin pyyntöjen esittämistä, se on Jumalan läsnäolosta iloitsemista.

 

Raamatun sanoin rukoileminen opettaa meitä tunnistamaan rukouksen eri lajit

Ellemme käytä rukouksessamme Raamattua, saatamme lukkiutua yhteen tai kahteen rukouksen osa-alueeseen. Tämä rajoittaa henkeämme ja kokemustamme Jumalasta.

Rukouksen lajeja on useita: tunnustaminen, anomus, kommunikaatio, esirukous, uskon rukous, antautuminen, kiitos, ylistys, palvonta.

Tuntemuksemme vaihtelevat äärimmäisyydestä toiseen, mutta kaikille niille löytyy Raamatusta vastine, joka auttaa meitä ilmaisemaan itseämme Jumalalle Hänelle mieluisalla tavalla.

Raamattu auttaa meitä tekemään eron henkilökohtaisen rukouksen, julkisen rukouksen ja esirukouksen välillä. Olen kuullut julkisesti rukoiltavan rukousia, jotka olisi pikemminkin pitänyt rukoilla yksityisesti.

Julkisessa rukouksessa usein esiintyy myös samaa kuin fariseuksen rukouksessa (Luuk. 18:10-14). Luulemme, että meidän on muistutettava Jumalaa omasta hyvyydestämme, toisten ihmisten synneistä ja kerrottava Hänelle kaikki viimeisimmät uutiset maailmalta.

Toisinaan käytämme julkista rukousta foorumina kuulijoiden moralisointiin. Ulkoiselta uskonnolliselta muodoltaan tämä voi olla rukousta, mutta se ei kuitenkaan vastaa Raamatun opetusta rukouksesta. 

 

 

Todellinen rukous on sitä, että puhumme Jumalalle, ei sitä, että puhumme ihmisille Jumalasta.

Raamatussa on esimerkkejä rukouksesta

Raamattu antaa meille esimerkkejä henkilöistä, jotka ovat ymmärtäneet, millainen työkalu rukous on ja miten he ovat käyttäneet sitä tehokkaasti omissa ongelmatilanteissaan.


Toimiva rukous on taito, jonka voi oppia, ja siksi tarvitsemme siitä kaiken saatavilla olevan tiedon ja konkreettisia esimerkkejä.

Katumusrukous

Parannuksenteko on paljon enemmän kuin syyllisyyden tunnustaminen tai tekojen pahoitteleminen.

 

Parannus on 180 asteen käännös. Se alkaa huulilta, ja se päättyy tekoihin.

 

Se muuttaa asenteen, mutta sen on muutettava myös teot.

Herra ilmestyi Salomolle yöllä ja sanoi hänelle: "

Minä olen kuullut sinun rukouksesi ja valinnut tämän paikan uhripaikakseni. Jos minä suljen taivaan, niin ettei tule sadetta, jos minä käsken heinäsirkkain syödä maan tahi jos minä lähetän ruton kansaani, mutta minun kansani, joka on otettu minun nimiini, nöyrtyy, ja he rukoilevat ja etsivät minun kasvojani ja palajavat pahoilta teiltänsä, niin minä kuulen taivaasta ja annan anteeksi heidän syntinsä ja teen heidän maansa jälleen terveeksi." (2 Aik. 7:12-14)
Ks. myös Daavidin parannuksentekorukous, Ps. 51.

Anteeksiannonrukous

 

Anteeksisaamisen rukous ja anteeksiannonrukous ovat kaksi eri asiaa. Rukoilemme anteeksisaamisen rukouksen, kun olemme itse rikkoneet Jumalaa vastaan.

Anteeksiannonrukouksen rukoilemme silloin, kun joku on rikkonut meitä vastaan. 
Jos haluamme oppia rukoilemaan tätä rukousta siten, että sillä on vaikutusta, meidän on opittava antamaan anteeksi.

"Anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme." (Matt. 6:12)

On ilmeistä, että meidän on annettava muille heidän rikkomuksensa anteeksi eikä edes ajateltava heitä pahoin tuntemuksin. Jeesus selvittää meille sen, milloin nimenomaan tämä on tehtävä. Se ei tapahdu silloin, kun kohtaamme meitä vastaan rikkoneen, vaan silloin, kun rukoilemme Taivaallista Isäämme.

 

Anteeksiantomme kulkee heille Jumalan kautta, ja meidän anteeksiannonrukouksemme vapauttaa Jumalan toimimaan näiden ihmisten elämässä.

"Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat." (Luuk. 6:28)

Anomus


Humanisti näkee ihmisen ohjaavan omaa elämäänsä, fatalisti näkee Jumalan ohjaavan kaikkea. Nämä ovat kaksi äärimmäistä näkemystä.

 

Raamattu opettaa tasapainoa ihmisen osallistumisen ja Jumalan kaikkivaltiuden välillä.

 

Meillä on vastuu elää tässä maailmassa oikein, mutta meillä on myös vastuu ja oikeus kutsua Jumalaa osallistumaan asioihimme.

"Mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen." (Joh. 14:13-14)

 

"Jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni." (Joh. 16:23)


"Minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristksessa Jeesuksessa." (Fil. 4:19)

Jumala ei ainoastaan ole kaikkivaltias, Hän on myös asettunut meidän ulottuvillemme.

Anomusrukouksen voima ei aseta rukoilevaa uskovaa määräämään Jumalaa. Rukoustemme tulee aina olla Jumalan tahdon mukaisia.


"Tapahtukoon Sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa" (Matt. 6:10)


Jeesus itse rukoili: "Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä." (Matt. 26:39,42)


"Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet." (1 Joh. 5:14-15)

Raamattu opettaa meille oikean rukousasenteen

Rukoillessamme Raamatun opettamalla tavalla näemme, että rukous perustuu riippuvuussuhteelle, jolle on ominaista yksinkertaisuus ja vilpittömyys.

Jeesus sanoi: "..ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan. Sen tähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin taivasten valtakunnassa." (Matt. 18:3-4)

Lapsilla ei ole samoja oikeuksia kuin aikuisella, he elävät niiden oikeuksien perusteella, jotka vanhemmat ovat heille antaneet. Me olemme Jumalan lapsia, Hänen ymmärryksensä on suurempi kuin meidän. Meidän on turvattava Häneen. Kaiken rukouksen on perustuttava tälle ajattelutavalle.

Raamatusta näemme, että rukoukseen kuuluu pyytäminen ja saaminen.

Se on kuin istuisimme perheen ruokapöydässä ja sanoisimme: "Voisitko ojentaa perunat?"

 

Siinä ei tarvita sen kummempaa. Ruokalajin saannista oli huolehdittu jo siinä vaiheessa, kun perunat oli pantu pöytään. Pyytämällä ilmaisemme sen, että haluamme osan tästä ruokalajista. Rukous on sitä, että pyydämme Jumalan meille jo varaamien asioiden tulevan meidän kohdallemme. Se on jo pöydässä valmiiksi keitettynä. Meidän tarvitsee vain yksinkertaisesti pyytää, että se siirrettäisiin kohdallemme.

Mitä enemmän käytämme rukoillessamme Raamattua, sitä syvemmälle pääsemme raamatulliseen nöyryyteen ja ymmärrämme entistä paremmin riippuvuutemme rakastavan Isän huolenpidosta.

"Herra ilmestyi Salomolle yöllä unessa, ja Jumala sanoi: 'Ano, mitä tahdot, että minä sinulle antaisin.' Salomo vastasi: '...Herra, minun Jumalani, sinä olet tehnyt palvelijasi kuninkaaksi minun isäni Daavidin sijaan; mutta minä olen kuin pieni poikanen: en osaa lähteä enkä tulla..." (1 Kun 3:5-7)

Rukous, varsinkin julkinen rukous, on yksi niistä kristillisen elämän alueista, joilla on paljon epäaitoutta. Toisten edessä esitetty rukous ei välttämättä ilmennä sitä, mitä on rukoilijan elämässä ja sydämessä, vaikka rukous kuulostaa hyvältä ja ihmiset varmaan haluavat kuulla juuri sellaista. Epäaidon rukouksen avulla yritämme usein näyttää paremmilta kuin olemme.


"Kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät." (Matt. 6:5) Jeesus tuomitsi epäaidon rukouksen, ei julkista rukousta sinänsä.

Rukous, jolla on suora yhteys taivaaseen, nousee vilpittömästä sydämestä.

"Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."(Joh. 4:24)

Raamatun Sana vie meidät läheiseen suhteeseen Jumalan kanssa

Isä-lapsi -suhde


Kaikki tietämyksemme asemastamme Jumalaan nähden perustuu Raamattuun. Kun sisällytämme näitä raamatunpaikkoja rukouksiimme, suhteemme Jumalaan pääsee kehittymään.

Emme enää pitäydy pelkästään siihen tietoisuuteen, että "Israelissa on Jumala" (1 Sam. 17:46), vaan annamme "meidän Jumalamme laupeuden (engl. 'kauneuden, ihanuuden') tulla osaksemme" (Ps. 90:17). Jumalasta on tullut "meidän" Jumalamme.

 

Kun rukoilemme Hoos. 1:10:n ja Room. 9:26:n pohjalta (me olemme "elävän Jumalan lapsia"), rukouksemme saa isä-lapsi -suhteelle ominaisen läheisen sävyn. Lapset elävät vanhempiensa suoman turvan ja rakkauden piirissä, ja niin mekin Jumalan lapsina.

Raamatun Sana vahvistaa auktoriteettimme

 

Jeesus mainitsee usein arvovallasta, joka meillä on "Hänen nimessään". Tätä nimeä kunnioitetaan niin taivaassa, maan päällä kuin helvetissä. 


Kun me toimimme näiden vahvistettujen valtuuksien perusteella, tapahtuu aina jotakin.

"Nämä merkit seruaavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, jota he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi." (Mark. 16:17-18)

Valtuuksiin kuuluu ainakin kolme asiaa:


1. Anoa Isältä Jeesuksen nimessä
2. Nuhdella pahoja henkiä 
3. Vapautttaa ihmisiä siteistä

Kun haluamme harjoittaa tätä arvovaltaa käytännössä, meidän on muistettava, että nämä valtuudet seuraavat läheisestä suhteesta Jumalaan. Jos aiomme käyttää Jeesuksen nimeä, meidän on myös kannettava tuota nimeä.

Meidän on turha olettaa, että kun olemme oppineet jonkin kaavan, voimme noin vain soveltaa ja käyttää sitä.

 

Millään rukouksella ei ole voimaa eikä arvovaltaa, jos meillä ei ole läheistä suhdetta Jumalaan.

Arvovalta ei ole itse sanoissa, vaan voimassa, joka on sanojen takana. Kun meidän rukouksistamme ilmenee läheinen suhteemme Jeesukseen, taivaan arvovalta vahvistaa sanamme, ja Jeesukselle annetut valtuudet ("Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä", Matt. 28:18)ovat rukoustemme takana.

Pietari ja Johannes käyttivät Jeesuksen nimeä parantamaan ramman temppelin Kauniin portin edustalla. Pietari asioi ja toimi Jeesuksen puolesta, Jeesuksen nimessä. Tämä rukous osoitti samalla sekä Pietarin läheistä suhdetta Jumalaan että korkean tason valtuuksia.


"Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mintä minulla on, sitä minä sinulle anna. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele" ---- "Jeesuksen nimi ja usko siihen antoi voimaa tälle tälle miehelle, jonke te näette ja tunnette" (Apt. 3:6, 16, 4:10)

Raamattu opettaa meille rukoustavan

 

Opetuslapset eivät koskaan pyytäneet Jeesusta opettamaan, miten saarnataan, opetetaan, parannetaan sairaita tai herätetään kuolleita. Sen sijaan he pyysivät Häntä opettamaan heitä rukoilemaan (Luuk. 11:1). Opetuslapset ymmärsivät, että Jeesuksen rukouselämä oli se lähde, josta kumpusi voima kaikkeen siihen, mitä Hän teki.

Matt. 6:6: "Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut." 

Jeesus opetti tässä ainakin viisi asiaa rukouksesta:

1. Rukous edellyttää tiettyä aikaa

Meillä ei koskaan ole aikaa rukoilla, ellemme erota päiväohjelmastamme sille tiettyä aikaa. Varhaista aamua pidetään usein sopivimpana rukousaikana, koska päivän alussa voidaan vaikuttaa koko päivän mielialaan ja kulkuun. Aamuhetkessä sinänsä ei ole mitään hengellisempää kuin muissa ajankohdissa.
"Illoin, aamuin ja keskipäivällä minä valitan ja huokaan, ja hän kuulee minun ääneni." (Ps. 55:18)
Tärkeintä ei ole ajankohta, vaan se, että erotamme rukoukselle tietyn ajan.

2. Rukous edellyttää tiettyä paikkaa

Jeesus puhui kammiosta. On helpompaa ylläpitää säännöllistä rukousta, jos sille on tietty paikka. Olen monta vuotta käyttänyt rukoukseen tiettyä toimistoni tuolia. "Rukoustuolissani" pystyn keskittymään eri tavalla kuin työpöytäni ääressä.
"Kammio" tai "huone" voi olla makuuhuone, olohuoneen nurkka tai muu paikka. Pastorina olen aina erottanut kirkkorakennuksesta yhden huoneen pelkästään rukousta varten. Seurakuntalaiset virittyvät rukoukseen heti astuessaan tuohon huoneeseen.

3. Rukous edellyttää yksinäisyyttä ja yksityisyyttä

"Sulje ovesi". Meidän on opittava rukoilemaan Isää "salassa". Julkinen rukouksemmekin olisi tehokkaampaa, jos sitä edeltäisi yksityinen rukous. Olen yhä uudelleen todennut, että ne miehet ja naiset, joita Jumala on voimallisesti käyttänyt, ovat oppineet viettämään aikaa yksinäisyydessä Jumalan edessä.

4. Meidän on tiedettävä, ketä rukoilemme.

Rukous on kommunikaatiota tietyn persoonan kanssa. Hän on "meidän Isämme, joka näkee salassa." Mitä paremmin tunnemme hänet, sitä helpompi on rukoilla.

5. Rukoilijalle on luvattu siunaus.

"Isä palkitsee sinut" (engl. käännös lisää tähän "openly - julkisesti"). Rukous ei ole koskaan vain yksisuuntaista. Kun rukoilemme Isää salassa, Hän vastaa julkisesti.

Mitä enemmän sisällytämme Raamatun sanaa ja malleja rukoukseemme, sitä varmemmin rukoilemme Jumalan tahdon mukaan. Kenenkään muun elämässä rukous ei ole toiminut niin täydellisesti kuin Jeesuksen, ja juuri Hän opetti meitä rukoilemaan yksinäisyydessä tiettyä persoonaa tiettynä aikana tietyssä paikassa odottaen Jumalan vastausta.

Raamatun sanoin rukoileminen laajentaa rukoustemme sisältöä

Joillakin ihmisillä on erikseen rukousaika ja erikseen raamatunlukuaika. Kumpikin on hyvä, mutta yhtä hyvin raamatunluvun ja rukouksen voi yhdistää.

Kun Raamattua lukiessasi jokin asia innoittaa henkeäsi, ilmaise se saman tien ylistyksenä Jumalalle. Kun luet jostakin, mitä haluat saada, pysäytä lukeminen ja ilmaise tämä asia rukouksessa Jumalalle. Näin saat rukoukseen spontaanisuutta, ja samalla myös puhut rukouksessa julki Jumalan Sanaa.

Rukoillessamme Pyhä Henki usein muistuttaa mieliimme joitakin Raamatun jakeita. Kun tartumme näihin jakeisiin ja vastaamme niihin, rukouksemme kasvaa uusiin ulottuvuuksiin. Omassa rukouksessa ilmaisemme Jumalalle tahtoamme, mutta Raamatun Sanassa Jumala ilmaisee meille omaa tahtoaan.

Kun emme tiedä mitä tai miten rukoilemme, löydämme avun Raamatusta. Näin rukouksemme sisältö laajenee.

Rukouksen alue kattaa koko elämän, ja siihen tulisi sisältyä niin lapsen lohduttaminen kuin kokonaisten kansojen kohtalot.

Kun rukouksesta tulee liian itsekeskeistä, Raamatun sanoin rukoileminen ohjaa huomiomme jälleen Herraan. Kun hautaudumme huoliimme ja anomuksiimme, Raamattu ohjaa ajatuksemme omasta kurjuudestamme Jumalaan ja Hänen hyvyyteensä.

Raamatun sanoin rukoileminen laajentaa rukoustemme sanastoa

Yksitoikkoisuuden välttäminen

Joskus rukouksemme toistavat ikävystyttävällä tavalla itseään, niiden sisältö on aina sama, ja käytämme samoja ilmaisuja. Raamatun sanojen käyttäminen tuo rukoukseen vaihtelua ja kiinnostavuutta.

"Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän mitää rukoileman, niin kuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla." (Room. 8:26)

Meissä asuva Henki tietää seurakunnan tarpeet, Jumalan mielen ja tahdon, ja Hän tietää miten ilmaista nämä asiat rukoilijan huulten välityksellä. Pyhä Henki voi siirtyä rukoilijan ymmärryksen rajojen ulkopuolelle ja ilmaista vierain kielin Jumalan korkeampia tarkoituksia, jolloin Häntä ei rajoita rukoilijan inhimillinen väliintulo.

Paavali sanoi, että hän rukoilee sekä hengellään että ymmärryksellään.

"Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön. Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava myöskin ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni." (1 Kor. 14:14-15)

Psalmeissa puhutaan rukouksen eri muodoista: rukouksesta laulaen, huutaen, itkien, rukouksesta joukossa ja yksin. Siellä puhutaan myös erilaisista rukousasennoista: käsiä nostaen, polvistuen, maassa maaten, seisten. Tämä kaikki tuo rukoukseemme tuoreutta ja vaihtelua.

Asioiden ilmaiseminen

Joskus on vaikeaa löytää oikeita sanoja asioiden ilmaisemiseen rukouksessa. Kun rukoilet Raamatun omin sanoin, rukoussanavarastosi laajenee.

Psalmit ovat varsinainen hengellinen aarreaitta ylistyshetkissäni. Paavalin rukoukset laajentavat anomusten sanastoa ja sisältöä, Jeesuksen rukoukset antavat konkreettista ohjausta Isän puhutteluun.

Pyhä Henki tuntee taivaan kielen, ja Raamattuun on kirjattuna tätä kieltä. Raamatun sanoin rukoillessamme lähetämme näitä sanoja takaisin taivaan saleihin.

Meidän on luettava itsemme sisälle Raamattuun. Joskus pelkästään se, että sijoitamme oman nimemme tekstin persoonapronominien kohdalle tuo Raamatun sanan omaan kokemuspiiriime.

Raamattu on täynnä elämää tuovia lupauksia, mutta ne tuovat elämää vain niille, jotka tietävät miten samaistua niihin. Suuri osa siitä, mitä Jumala Raamatussa sanoo toisille, on sovitettavissa myös meihin itseemme.

Tunteiden ilmaiseminen

Raamatun sanoista löydämme myös ilmaisun syvimmille tunteillemme. Olen huomannut, että Psalmien kirjasta löytyy koko inhimillisten tunteiden kirjo. Kun käytämme näitä sanoja rukouksessa, niistä tulee omia rukouksiamme. Tehokkaassa kommunikaatiossa on aina mukana tunnetta.

Jumala ansaitsee kuulla puhetta, jossa on mukana tunnetta.

Ajattele Mooseksen ylistyksen sanoja: 

"Minä veisaan Herralle, sillä hän on ylen korkea: hevoset ja miehet hän mereen syöksi. Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja hänestä tuli minulle pelastus."(2 Moos. 15:1-2),

tai Hannan ylistystä: "Sydämeni riemuitsee Herrasta, Herra nostaa minun pääni pystyyn. Minä voin rohkeasti vastata vihollisilleni, sinun avustasi minä iloitsen. Vain Herra on pyhä, ei ole toista, meidän Jumalamme yksin on kallio." (1 Sam. 2:1-2)

Kun Henki ja Sana saavuttavat ylivuotavan pisteen, syntyy laulu.

"Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne --- psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne." (Kol. 3:16)


"Veisatkaa Herralle uusi virsi... Kohottakaa riemuhuuto Herralle, kaikki maa, iloitkaa ja riemuitkaa ja veisatkaa kiitosta. Veisatkaa Herran kiitosta kanteleilla - kanteleilla ja ylistysvirren sävelillä, vaskitorvilla ja pasuunan äänellä." (Ps. 98:1,4-6)

Kun puhumme suoraan Jumalalle Hänestä itsestään, olemme rukouksen korkeimmalla tasolla, joka on palvonta.

Henkilö, joka puhuu aidosti Jumalalle, vaihtelee äänensävyä, intonaatiota ja voimakkuutta aivan kuin luonnollisessa puheessa. Rukouksen "ääni" riippuu siitä, mitä haluamme viestittää ja sanoa Jumalalle, ja tilanteen kiireellisyydestä.

Jumalle ei tarvitse puhua luonnottomalla äänensävyllä, vaan niin kuin normaalisti puhumme. Meillä ei ole erikseen tavallisia tunteita ja hengellisiä tunteita.

Rukous on paljon merkityksellisempää silloin, kun se on luonnollista kommunikaatiota. Vanhahtavat sanonnat eivät tehosta rukousta.


Jumalaan ei tee vaikutusta kaunopuheisuus, vaan se, että rukoilemme Hengessä ja totuudessa (Joh. 4:23).

Raamatun sanoin rukoileminen aktivoi ja innoittaa meitä

Miten Raamattu aktivoi meitä

Rukous on toimintaa, se ei ole penkkiurheilua. Toisten ihmisten rukouksen kuunteleminen ei ole rukousta. Oman kurjuutensa mietiskely ei myöskään ole rukousta. Rukous edellyttää osallistumista kommunikaatioon Jumalan kanssa.

Raamatun sanojen rukoileminen murtaa passiivisuutta, auttaa meitä ilmaisemaan ajatuksemme ja saa meidät puhumaan.

Kun haluamme rukouksessa astua hengen maailmaan, olemme ihmisolentoina epäedullisessa asemassa, koska olemme vain osittain henkiolentoja. Rukoukseen käydessämme melkein heti ruumiimme ja sielumme nousee vastaan. Lihamme tuntee olonsa epämukavaksi, ja sielumme vastustaa astumista Jumalan läsnäolon tuntemattomaan maailmaan. Tarvitsemme jatkuvaa itsekuria voittaaksemme lihan vastustelut.

Tavallinenkin keskustelu käynnistyy osaltamme usein helpommin, kun keskustelukumppani aloittaa sen. Kun aloitamme rukoushetkemme Sanan luvulla, se yleensä auttaa meitä virittymään Jumalan Hengen aallonpituudelle. Ja kun tämä kontakti on syntynyt, ylistys voi jatkua.

Raamattu on pääasiallinen voimanlähteemme. Jos väsymme kesken rukouksen, Raamatun sanoin rukoileminen tuo meille uutta voimaa.

Miten Raamattu innoittaa rukoustamme

1. Raamatusta näemme rukouksen luonteen ja sen tärkeyden Jumalan suunnitelman toteutumiseksi

Epämääräinen rukous on yleensä tehotonta rukousta. Jos emme tiedä, minne olemme menossa, emme tunnista tätä paikkaa, kun saavumme sinne. Saatamme vaeltaa rukouksen alueella umpimähkään, toivoen, että jotain positiivista tapahtuisi. 

 

Raamattua rukoilemalla ymmärrämme, että rukous on linkki, joka vapauttaa Jumalan suunnitelmat toimimaan elämämme ohjelmissa, ja tämä innoittaa meitä rukoilemaan.

 

Rukoillessamme emme niinkään pyydä Jumalaa toimimaan itsemme hyväksi, pikemminkin annamme itsemme Hänen välikappaleiksiin Hänen suvereenin tahtonsa toteuttamiseksi.

2. Kun sisällytämme kirjoitettua Sanaa rukouksiimme, emme ainoastaan tule tuntemaan Jumalan tahtoa, vaan me myös julistamme sitä.

Rukous vaihtuu anomisesta julistamiseen, ja tämä innoittaa henkeämme. Ymmärrämme, ettemme puhu omia sanojamme vaan Jumalan sanoja. Emme enää ole viestin laatijoita, vaan julistaessamme Jumalan tahtoa hengen maailmoissa meistä on tullut kaikkivaltiaan Jumalan viestin viejiä.

3. Raamatun sanoin rukoileminen innoittaa ja vahvistaa meitä, koska Jumalan Sana on voima, jonka Hän vapauttaa rukouskanavamme kautta.

Meistä saattaa aluksi tuntua, että Sana, jonka rukoilemme, ei ole sen kummempi kuin mikä tahansa Raamatun sitaatti. Mutta kun Pyhä Henki yhtyy Sanan rukoilemiseen, tapahtuu jotakin erikoista. Hengellinen voima, joka vapautuu, ei ole lähtöisin meistä. 
Kun Jumala puhuu, tapahtuu aina jotakin. "...niin käy myös sanan, joka minun suustani lähtee: se ei tyhjänä palaa vaan täyttää tehtävän, jonka minä sille annan, ja saa menestymään kaiken, mitä varten sen lähetän." (Jes. 55:11)

Jos rukouksistamme puuttuu innoittuneisuutta ja tulta, meidän on syytä palata Jumalan Sanaan, kunnes Hänen Sanassaan oleva ilo palaa meihin.


Raamatun sanoin rukoileminen tuo rukoukseemme ylistystä ja palvontaa

Ilmestysmajan rituaaleista osa oli tarkoitettu tavallisille ihmisille, korkeammat rituaalit leeviläisten pappien, ja vielä korkeammat Aaronin pappien suoritettaviksi.

Rituaalien skaala alkoi tavallisen varpusen uhraamisesta pronssisella alttarilla ulommalla pihalla aina suitsukkeen polttamiseen kultaisella alttarilla pyhässä paikassa.

Suitsukkeen polttaminen ei liittynyt syntien sovitukseen, sitä poltettiin yksinomaan Jumalaa varten. 

Papit polttivat sitä palvonnan eleenä ja kohdistamaan ajatukset ihmisten tarpeista Jumalan lähsnäoloon. Tätä tuoksua ei kukaan koskaan voinut tuntea pyhän paikan ulkopuolella, lukuunottamatta papin vaatteisiin tarttunutta, nopeasti häviävää häivähdystä. Tätä tietyn kaavan mukaan tehtyä suitsuketta ei saanut tehdä omaan käyttöön. (2 Moos. 30:35,17)

Jo Vanhan testamentin aikoina Jumala opetti, että mitä lähemmäs Hänen läsnäoloaan me tulemme, sitä tärkeämmäksi palvonta tulee.

Palvonnassa, joka on rukouksen korkein muoto, etenemme syntisestä tilastamme sellaiseen tilaan, jossa voimme palvoa Herraa sen vuoksi, mitä Hän itsessään on. Kun rukouksemme siirtyy omista tarpeistamme Jumalan omaan persoonaan, siitä tulee suitsuketta, joka nousee Jumalan eteen (Ilm. 5:8).

Tällaiseen ylistyksen suitsukkeeseen tarvitaan aineksia pyhistä Kirjoituksista. Jumalan kirjoitettu Sana maan päällä on suitsutus, jonka Elävä Sana, ylipappimme Jeesus Kristus sytyttää taivaissa, ja jonka savuun Hän itse lisää omien rukoustensa tuoksun. Ylipappimme huolehtii siitä, että rukoustemme suitsuke on otollinen Isälle ja ilahduttaa Häntä.

Näin meidän rukouksemme eivät rajoitu ainoastaan tiettyyn aikaan ja paikkaan, vaan ne nousevat iankaikkisen Jumalan eteen ajallisen ja taivaallisen täydellisenä sekoituksena.

> Etusivulle

Site Title