Miksi, mitä ja miten rukoilla?
Rukous ja herätys, osa 3
Katsaus herätysten historiaan
SISÄLTÖ:
Kuusi herätyksen aaltoa uskonpuhdistuksen jälkeisessä historiassa
Tiivistelmä Tony Cauchin materiaalista, joka perustuu Edvin Orrin tutkimuksille. (Materiaalia ei valitettavasti enää ole saatavilla netistä.)
HUOM! Tekstiin liittyvät kuvat eivät näy mobiiliversiossa.
"Maailman suurin tarve tänään on Jumalan Hengen vaikuttama herätys."
Seuraavassa käsitellään viimeisen 300 vuoden ajalta herätyksen historian suuria linjoja — herätyksen aikoja, jotka ovat omana aikanaan koskettaneet useita kansakuntia. Ne ovat rohkaiseva esimerkki myös meidän aikanamme.
Herätysten historiaan perehtynyt tutkija tri Edvin Orr toteaa, että uskonpuhdistuksen jälkeen on ollut kuusi isompaa herätyksen jaksoa, jotka ovat alkaneet vuosina 1727, 1792, 1830, 1857,1880 ja 1904. Ne ovat koostuneet paikallisista herätyksistä, joiden vaikutukset ovat levinneet muihin maihin, jopa maailmanlaajuisiksi.
Herätykset ovat kuin aaltoja. Aalto syntyy pinnan alla näkymättömissä, kunnes tietyssä vaiheessa se tulee näkyväksi veden alkaessa nousta. Se nousee nopeasti huippuunsa ja laskeutuu sitten hitaasti alas. Tämä toistuu jokaisen aallon kohdalla, ja juuri näin on ollut myös herätysten historiassa.
Ensimmäinen herätyksen aalto 1727 - 1766
Ensimmäinen useita kansakuntia koskettanut herätys
Tämä oli ensimmäinen laaja herätys, jossa Jumalan Henki vuodatettiin samaan aikaan eri kansojen ylle.
Herätys alkoi rukoilevasta herrnhutilaisten yhteisöstä
Herätys alkoi nykyisen Tshekin alueelta moravialaisesta yhteisöstä, jota kutsuttiin nimellä "Herrnhut" (Herran odotus).
Kreivi Nicolas von Zinzendorfin perustama yhteisö koki Herran ilmestymisen parannuksen, sovinnonteon ja rukouksen tuloksena v. 1727.
Von Zinzendorf aloitti ympärivuorokautisen rukousvartion, joka kesti katkeamatta 100 vuotta. Seuraavan 65 vuoden aikana tämä pieni yhteisö lähetti yli 300 lähettiä. (Aiheesta enemmän Rukous.netissä: Artikkeli "Sadan vuoden rukousketju ja maailmanlaajuinen lähetystyö - Kuinka nuori kreivi Von Zinznedorf teki sen?")
Moravian herätys vaikutti myös Englannissa ja Amerikassa.
Herätyksen seuraukset Amerikassa olivat ennennäkemättömiä.
Amerikassa herätyksen merkit alkoivat seurata hollantilaisen reformoidun pietistipastorin Theodore Frelinghuysenin julistusta New Jerseyssä v. 1727. Herätys levisi joihinkin muihin seurakuntiin, kunnes Massachusetissa alkoi voimakas herätys Jonathan Edwardsin työn kautta v. 1734.
20 vuoden aikana syntyi 150 uutta kongregationalistista seurakuntaa ja sinne tuli 30,000 uutta uskoontullutta vuosina 1740-1742, eli se kaksinkertaistui.
Yhteiskunnan yleinen moraali ja kristillisyys vahvistui selvästi.
Seurakunnissa alkoi syntyä lähetysnäkyä. Tunnetuinta on David Brainerdin työ intiaanien parissa.
Britannian massiivinen herätys: Wesley ja Whitefield
Nuori anglikaanipastori Griffith Jones oli Englannin alkavan herätyksen johtohahmoja. Kaksi nuorta miestä, George Whitefield ja John Wesley, olivat herätyksen huippukauden keskeisiä hahmoja.
Whitefield julisti voimakkaasti 34 vuoden ajan ihmeiden ja merkkien seuratessa hänen toimintaansa.
Huippukohtia oli Cambuslangin herätys v. 1742. kun 30,000 kokoontui kuuntelemaan häntä. Julistuksen tuloksena oli massakääntymys puolitoista tuntia kestäneessä alttarihetkessä. Whitefield saarnasi lähes jokaisessa Englannin, Skotlannin ja Walesin kaupungissa ja kävi Atlantin takana seitsemän kertaa.
John Wesley perusti pieniä uskovien ryhmiä, joista tuli Metodistikirkon uranuurtajia. Hänen työnsä hedelmänä Englantiin nousi 750 julistajaa ja 77000 metodistiuskovaa, Amerikkaan 350 julistajaa ja 57 000 metodistia.
Wesley matkusti satojatuhansia kilometrejä hevosella ja piti 40 000 saarnaa! Hän kirjoitti 233 kirjaa.
Wesleyn vaikutus ulottui pitkälle hänen kuolemansa jälkeen ja hänen elämänsä, käytäntönsä ja opetuksensa on vaikuttanut vielä tämän päivän pyhitys-, herätys, helluntai- ja karismaattisissa piireissä.
Herätys vaikutti näkyvästi useimmissa maissa, joissa oli evankelisia uskovia.
Herätys vaikutti seurakuntaan, tuhansia tuli uskoon, ja se vaikutti myös yhteiskuntaan.
Vuotta 1766 pidetään yleensä käännekohtana, jolloin herätys kääntyi laskuun.
Toinen herätyksen aalto n. 1792-1822
Herätys vaikutti laajalti ja sysäsi lähetystyötä eteenpäin.
Toinen aalto kesti n. 30 vuotta, ja sen vaikutus oli laaja. Se antoi myös merkittävän sysäyksen maailmanlaajuiselle lähetystyölle.
Herätys alkoi rukousliikkeenä v. 1784
John Erskine Skotlannin Edinburghissa alkoi tällöin levittää Jonathan Edwardsin rukousvetoomusta "Nöyrä yritys edistää Jumalan kansan yhteyttä ja liittymistä yhteiseen rukoukseen kaikkialla maailmassa herätyksen ja Jumalan valtakunnan leviämiseksi maan päällä Raamatun lupausten ja lopun ajan profetioiden mukaisesti."
Seurakunta toisensa jälkeen sitoutui rukoilemaan. Joka kuun ensimmäisenä maanantaina rukoiltiin herätystä, ensin Britanniassa, sitten Yhdysvalloissa.
Epäusko ja rationalismi olivat saaneet sijaa Euroopassa. Herätys alkoi konkreettisesti Yorkshiren tehdaskaupungeista v. 1791 lopulla ja levisi kaikkialle kaikkiin seurakuntiin. Pelkästään metodistiseurakunnat kasvoivat n. 70000 neljännesmiljoonaan sukupolven aikana.
Walesin seurakunnat täyttyivät taas ja pidettiin suuria ulkoilmakokouksia. Skotlannissa oli ilmiömäisiä herätyksiä, myös Irlannissa.
Pyrittiin saamaan aikaan myös sosiaalisia muutoksia
Herätykseen liiittyi orjuuden vastustus, vankilaolojen parantaminen, pyhäkoulut ym.
N. vuonna 1800 herätys alkoi vaikuttaa Skandinaviassa ja Sveitsissä. Myös Saksassa oli herätystä, siellä syntyi voimakas lähetysinto ja saatiin aikaan sosiaalisia uudistuksia.
Amerikan herätys alkoi v. 1794 rukousherätyksestä
Amerikassa moraali oli itsenäisyyssodan jälkeen voimakkaasti rapistunut. Seurakunnissa alkoi rukousherätys, joka neljässä vuodessa levisi kaikkiin osavaltioihin ja seurakuntiin.
Itärannikon herätykseen ei liittynyt voimakkaita ulkoisia ilmiöitä, mutta muilla alueilla niitä oli erityisen paljon mm. Kentuckyssa v. 1800-1801, jossa James McGready ja Barton Stone olivat hämmästyttävän herätyksen keskeisiä hahmoja. Bourbon Countyssa Stone piti kokoussarjan, jossa yhdessä 20 000 hengen kokouksessa sadat kaatuivat yhtä aikaa.
Herätys toi siunausta kaikille seurakunnille, ja rikollisena tunnettu paikkakunta muuttui voimakkaasti.
Kirjallisuus- ja lähetysseuroja perustettiin Amerikassa ja Britanniassa
Tärkeä tulos oli raamattu- kirjallisuus- ja lähetysseurojen perustaminen Britanniassa. Myös Amerikassa perustettiin monia Raamattu- ja kirjallisuus- sekä lähetysseuroja.
Toinen herätysaalto alkoi hiipua 1820-luvun alussa, mutta n. 10 vuoden kuluttua tuli seuraava herätyksen aika.
Kolmas herätyksen aalto 1830 - 1842
Uusi herätys alkoi pian edellisen jälkeen
Pian toisen herätyksen jälkeen saapui kolmas voimakas herätyksen aalto. (Joissakin herätyksen historian tutkimuksissa tämä herätys on yhdistetty edelliseen). Asahel Nettleton ja Charles Finney (1792-1875) olivat sen keskeiset hahmot Amerikassa, James Caughey Englannissa.
Charles Finney voitti Herralle valtavia joukkoja ja vaikutti herätysopetuksensa kautta laajalti. Finneyn toiminta alkoi v. 1830, ja hänen kauttaan yhden vuoden aikana 100000 ihmistä tuli uskoon!
Methodistinen episkopaalikirkko kasvoi tasaisesti kautta koko 1830-luvun, 1840-1842 seurakuntien jäsenmäärä kaksinkertaistui. Myös muut seurakunnat kukoistivat.
Tämä herätyksen suurimmat vaikutuset olivat kaukana Pohjois-Amerikan rajojen ulkopuolella, ja ne kantoivat tulevaisuuteen. Finneyn herätysfilosofia ja -kirjoitukset ovat vaikuttaneet tuhansiin uskoviin ja herätyksiin eri puolilla maailmaa.
Britanniassa oli laajoja herätyksiä kautta 1830-luvun.
Mm. evankelistat Robert Aitkin ja William Haslam pitivät suuria herätyskokouksia. Brethrenism-liike alkoi tällöin ja vaikutti mm. opetukseen seurakunnasta ja elvytti opetuksen Jeesuksen takaisintulosta.
Tämän herätyksen kuuluisia henkilöhahmoja olivat myös John Nelson Darby ja George Müller (kuvassa), jotka olivat lastenkoti- ja lähetystyön uranuurtajia.
Toinen uudistusliike oli Edward Irvingin johtama suuntaus, jossa voimakkaasti uskottiin armolahjojen ja apostolisten virkojen ennalleenasettamiseen seurakunnassa.
John Elias, Christmas Evans ja William Williams täyttivät Walesin voimakkalla julistuksella. Skotlannin suuria herätysjulistajia olivat mm. John ja Horatius Bonar.
Eri puolilla maailmaa oli paikallisia herätyksiä
Herätystä oli erityisesti Skandinaviassa, Keski-Euroopassa, Tyynen valtameren saarilla ja Intiassa.
Neljäs herätyksen aalto alkaen 1857
Siihenastisista laajin ja kestävin herätys
Tämä herätys oli siihenastisista laajin, ja sen vaikutus oli kolmea edellistä herätyksen aaltoa voimakkaampi ja kestävämpi.
Pieni alku Kanadassa
Herätys alkoi pienestä alusta Kanadassa, jossa 21 ihmistä tuli uskoon, ja jatkoi kasvuaan, kunnes lopulta joka päivä 25-40 ihmistä tuli uskoon.
Myös Yhdysvaltain puolelta alkoi kantautua uutisia pienistä paikallisista herätyksistä.
New Yorkin rukouskokoukset johtivat valtavaan herätykseen
Syyskuussa 1857 Jeremiah Lanphier -niminen liikemies, joka 10 vuotta aikaisemmin oli tullut uskoon Finneyn kokouksissa, alkoi pitää keskiviikkoisin päivärukouskokouksia seurakunnassa New Yorkissa. Pieni joukko päätti kokoontua joka päivä.
Puolen vuoden kuluttua 10000 miestä kokoontui eri puolilla Amerikkaan vastaavanlaisiin rukouskokouksiin. Niissä tehtiin parannusta synneistä, rukoiltiin herätystä, ja niissä tuli myös ihmisiä uskoon.
Tämän maallikkojohtoisen liikkeen kautta miljoona ihmistä tuli uskoon kahden vuoden aikana. Helmi-kesäkuussa 1858 n. 50,000 tuli uskoon ja liittyi seurakuntaan joka viikko.
Miljoonia uskoon Atlantin molemmin puolin
Herätys vaikutti myös Britanniassa,jossa vuoteen 1865 mennessä miljoona ihmistä tuli uskoon.
Evankeliointi-, lähetys- ja hyväntekeväisyystyö kukoisti.
Tänä aikana Dwight L. Moody (1837-1899) aloitti toimintansa. Hän vaikutti niin Amerikassa kuin Britanniassa.
Hän perusti Chicagoon raamattukoulun ja kristillisen kustantamon (Moody Bible Institute ja Moody Press).
William ja Catherine Booth perustivat Pelastusarmeijan ja johtivat suuria määriä ihmisiä uskoon.
Phoebe ja Walter Palmerin julistusta Amerikassa seurasi hämmästyttävä Pyhän Hengen toiminta. Heistä Phoebe on paremmin tunnettu ja häntä on kutsuttu "pyhitysherätyksen äidiksi".
Charles Spurgeon (1834-1892) saarnasi joka viikko joukoille, jotka täyttivät Lontoon suurimmat salit. Hän aloitti saarnaajan uransa v. 1854 ollessaan vasta 19-vuotias, kun hänet kutsuttiin pieneen, uuteen seurakuntaan. Kymmenen kuukautta myöhemmin seurakunta oli kasvanut niin paljon, että sen oli muutettava isompaan tilaan, ja pian sen jälkeen konserttisaliin, jossa Spurgeonilla oli joka sunnuntai 9000 kuulijaa.
Ihmisiä tuli yhä enemmän, ja vuonna 1857 Spurgeon puhui kuuluissa Crystal Palacessa yli 23000 ihmiselle. Seurakunnan kokoontumispaikaksi tuli Metropolitan Tabernacle, jossa Spurgeon julista seuraavat 31 vuotta ja johti yli 14000 ihmistä uskoon. Spurgeon perusti myös lastenkodin.
Hudson Taylor (1832-1905), englantilainen lähetystyöntekijä, meni 22-vuotiaana Kiinan sisämaahan, jossa ei ollut julistettu evankeliumia. Saavuttaakseen paikalliset asukkaat hän pukeutui ja eli kuin he. Hänen perustamansa China Inland Missionin työhön tuli mukaan vähitellen yli 1300 lähettiä, ja paljon seurakuntia perustettiin.
On arveltu, että Hudson Taylorin työn tuloksena on pelastunut enemmän sieluja kuin kenenkään muun yksittäisen lähetystyöntekijän kautta.
David Livingstone (1813-1873) edisti lähetystyötä Afrikassa. Hän teki työtä Afrikassa 30 vuotta ja oli paitsi lähetystyöntekijä myös tutkimusmatkailija ja toimi myös orjakaupan lopettamiseksi.
Mary Slessor, skotlantilainen pyhäkoulunopettaja, meni Livingstonen esimerkin innoittamana lähetystyöhön Nigerian Calabariin, jossa kukaan eurooppalainen ei ollut käynyt. Hän eli heimojen keskuudessa, opetteli heidän kielensä.
Lähetyksen aalto tuntui eri puolilla maailmaa.
Seurakunnat kasvoivat Euroopassa, mm. länsi-Venäjällä, Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Intiassa.
Viides herätyksen aalto alkaen 1880
"Lähetystyöherätys"
Vuosien 1880 ja 1903 välinen aika oli erityisen voimakkaan ja menestyksekkään evankeliointityön aikaa.
Tätä aikaa voi luonnehtia "lähetystyöherätykseksi", joka oli syttynyt edellisessä herätyksessä ja levitti nyt herätyksen tulta ympäri maailmaa ja luoden vahvan seurakuntaperustan eri kansakuntiin - juuri sopivasti ennen 1900-luvun suurta herätystä.
Keskeisessä asemassa tässä herätyksessä olivat Dwight L. Moodyn toiminta, samoin kuin muu v. 1857 alkaneessa herätyksessä käynnistynyt työ.
Dwigth L. Moodyn toiminta jatkui. Hän levitti herätystä ja lähetysnäkyä ympäri maailmaa. Moody aloitti kokoaikaisen evankelistan työn v. 1860. Hänen vaikutuksestaan edellisessä herätyksessä syntyneisiin liikkeisiin tuli voimakas lähetystyön korostus. Moodyn innostamina tuhannet vapaaehtoiset lähtivät Yhdysvalloista lähetystyöhön. Vuonna 1883 Moody perusti lähetystyötä korostavan raamattuinstituuttinsa "Moody Bible Institute".
Moody kävi työtoverinsa, laulaja Ira David Sankeyn kanssa myös Englannissa, Irlannissa ja Skotlannissa useita kertoja.
Käynti Cambridgessä 1882 vaikutti maailmanlaajuisen opiskelijalähetyksen syntyyn. Näistä käynneistä oli seurauksena suuria joukkoja uskoontulleita, joiden joukosta nousi kuuluisia lähetystyöntekijöitä, mm. C.T. Studd (Afrikka) ja Wilfred Grenfell (Labrador).
Lähetystyö vilkastui eri mantereilla
Herätys kosketti Japania 1880-luvun alussa, uskovien määrä kasvoi viidessä vuodessa 4000:stä 30000:een. Kiinaan tuli paljon uusia lähettejä. Monilla evankelioimattomilla alueilla Intiassa, Afrikassa, Australiassa, Keski- ja Etelä-Amerikassa koettiin herätystä.
Kuudes herätyksen aalto 1900-luvun alusta
1900-luvun alun herätyksen taustalla oli pyhitysliike.
Evankelisen ja helluntailaisen herätysliikkeen juuret ovat ovat pyhitysliikkeessä, joka alkoi 1800-luvun lopulla. Pyhyyden käsite ei tietenkään ollut uusi. John Wesley oli puhunut täydellisestä pyhityksestä ja täydellisyyteen pyrkimisestä kristillisessä elämässä.
Phoebe Palmer, Charles Finney ja monet muut julistivat pyhityksestä. Vuosisadan vaihteessa erityisesti Amerikassa oli syntynyt satoja pyhitysliikkeeseen kuuluvia ryhmiä ja seurakuntia. Seurakunnissa oli voimakas halu saada enemmän voimaa, pyhyyttä, menestystä evankeliointityössä, enemmän Hengen vuodatusta.
1900-luvun alussa oli useita herätyksiä eri puolilla maailmaa.
V. 1900 alkoi herätys eteläafrikkalaisten buurisotilaiden keskuudessa, jotka oli tuotu sotavankeina Britanniaan. Sodan jälkeen v. 1902 he palasivat Etelä-Afrikkaan ja veivät herätyksen mukanaan. Gypsy Smith voitti Herralle paljon ihmisiä v. 1904.
Japanin herätyksessä v. 1900 seurakunta kaksinkertaistui. V. 1902 Reuben A. Torrey ja Charles Alexander pitivät kokouksia Australian Melbournessa, ja 8000 tuli uskoon. Uutinen tästä levisi kuin tuli, joka synnytti rukousintoa ja tuoretta Herran odotusta ja odotusta samanlaisista tuloksista muuallakin.
Walesin herätys — 11 vuoden rukouksen hedelmä
V. 1904 Torrey ja Alexander olivat Walesin Cardiffissa, jossa ihmiset eivät lainkaan tuntuneet ottavan evankeliumin sanomaa vastaan. Torrey ja Alexander kutsuivat koolle rukous- ja paastopäivän. Ilmapiiri muuttui dramaattisesti, ja seuraavan vuoden aikana tuhannet tulivat uskoon.
Rukous- ja paastopäivänä Evan Roberts sai voimakkaan Pyhän Hengen voitelun. Siitä alkoi Walesin herätys.
Walesin herätyksen juuret ulottuivat kuitenkin kauemmas. Nuori Evan Roberts oli rukoillut herätystä ja Pyhän Hengen vuodatusta 11 vuoden ajan. Roberts sai näyn, jonka perusteella hän uskoi Herran tulevan pelastamaan 100000 ihmistä. Hän sai toisenkin näyn, jonka vuoksi hän palasi Newcastlesta raamattukoulusta kotiinsa Loughoriin. Heti ensimmäisissä herätyskokouksissa tuntui voimakas Jumalan läsnäolo. Monet heittäytyivät maahan, itkivät ja rukoilivat.
Herätys levisi pian muuallekin Walesiin. Puolen vuoden aikana 100,000 tuli uskoon!
Walesin herätys innoitti kaikkialla maailmassa rukousta ja herätyksen odotusta
Walesin herätyksestä tuli kristillisen maailman pääpuheenaihe. Uutinen tuntui vaikuttavan kaikkialla palavaa rukousta ja sytyttävän herätystä. Uskovat kautta Iso-Britannian alkoivat rukoilla, ja seurakunnat kasvoivat kautta maan.
Herätyksen tuli tuntui eri puolilla Eurooppaa: Skandinaviassa, Saksassa, Itävallassa, Puolassa, Slovakiassa, Unkarissa, Balkanilla ja Venäjällä.
Walesin herätyksen vaikutus tuntui myös kautta Yhdysvaltojen. Rukousta ja parannuksentekoa syntyi spontaanisti, ja ne johtivat epätavallisen suureen seurakuntakasvuun.
Nykyajan helluntailiike alkoi v. 1906 Los Angelesista
Los Angelesissa alkoi useiden v. 1905 koettujen paikallisten herätysten ja yksittäisten Pyhällä Hengellä täyttymisten jälkeen nk. Azusa-kadun herätys v. 1906. Uutiset Walesin herätyksestä innoittivat täälläkin uskovia rukoilemaan. Baptistipastori Joseph Smale vieraili Walesissa, ja takaisin tultuaan hän aloitti pitkät rukouskokoukset. Yhtäkkiä Pyhän Hengen voima laskeutui rukoilijoiden ylle. Kaksi muuta taustavaikuttajaa olivat saarnaajat Frank Bartleman sekä William Seymour.
Seuraavan kolmen vuoden ajan pidettiin joka päivä kokouksia. Ihmiset tulivat paikalle suurin joukoin saadakseen Pyhän Hengen voiman eivätkä pettyneet. Kukaan ei silti ajatellut, että se oli alku laajimmalle ja tehokkaimmalle lähetysliikkeelle, joka maailmassa oli koskaan vaikuttanut.
Johtopäätös
Tämän herätyshistorian perusteella on luontevaa tehdä seuraavat johtopäätökset:
1. Ei ole epäilystäkään siitä, että Jumala on käyttänyt näitä suuria herätyksiä tärkeänä keinona uudistaa alaspäin painunutta seurakuntaa ja viemään evankeliumin työtä eteenpäin eri puolilla maailmaa.
Tällä tavalla Jumala pitää seurakunnan elävänä ja säännöllisesti vie valtakuntansa asiaa voimakkaasti enemmän niin määrällisesti kuin maantieteellisesti.
2. Herätysten malli muistuttaa Israelin vaiheita, joista kerrotaan Vanhassa Testamentissa Tuomarien kirjassa. Herätyksiin on liittynyt samantapainen kiertokulku: ensin synti, apatia, rappio ja tappio — sitten epätoivoinen rukous Jumalan puoleen — ja lopulta Hänen voimallinen ilmestymisensä.
Ehkä tämä antaa avaimen siihen, mihin tämän päivän seurakunnan tulisi keskittää voimansa.
Antakoon Herra meille armon tehdä oma osuutemme seuraavassa suuressa herätyksessä ennen Jeesuksen tuloa!
Miten rukous on edeltänyt herätyksiä
Tiivistelmä Stuart Robinsonin artikkelista Praying the Price.
Rukous ja herätys — sanottua ja koettua
Kun englantilainen saarnaaja Sidlow Baxter oli 85-vuotias, hän sanoi: ”Olen elämässäni ollut saarnaajana vain kolmessa seurakunnassa. Meillä oli jokaisessa herätys. Yhdessäkään tapauksessa se ei ollut seurausta minun julistuksestani. Herätykset tulivat tuloksena siitä, että seurakuntalaiset sopivat kesken
Pastori Richard Halverson Yhdysvaltain senaatista on sanonut: ”Voimme suunnitella ja organisoida itsemme uuvuksiin, mutta jos sitä tehdessämme laiminlyömme rukouksen, se on ajan tuhlausta. Rukous ei ole vaihtoehto, se on välttämätöntä. Olla rukoilematta on olla tottelematta Jumalaa.”
Larry Lea, jonka seurakunta Texasin Rockwellissa kasvoi vuosina 1980-1988 13:sta jäsenestä 11,000:een, on sanonut:
”En aloittanut seurakuntaa, aloitin rukouskokouksen.”
David Shibley, tämän seurakunnan rukousjohtaja, sanoo:
"Seurakunnan evankeliointiohjelma on päivittäinen rukouskokous. Joka aamu, maanantaista perjantaihin, kokoonnumme aamuviideltä rukoilemaan. Jos uskoontulleiden määrä alkaa laskea pitemmäksi kuin viikon ajaksi, se on meille hälytysvalo, joka saa meidät etsimään Herraa.”
Etelä-Koreassa seurakunta 1900-luvun aikana kasvoi lähes nollasta noin 50%:een koko väestöstä. Pastori Paul Yonggi Cho sanoo, että syynä valtavaan uskoontulleiden määrään on se, että joka kuukausi 12,000 keskittyy taukoamattomaan rukoukseen.
Siellä on normaalia mennä nukkumaan niin aikaisin, että kello 4 voidaan nousta rukouskokoukseeen. On normaalia rukoilla koko perjantaiyö. Cho sanoo, että mikä tahansa seurakunta voisi nähdä vastaavaa kasvua, jos se vain on valmis maksamaan hinnan rukouksin (engl. ”pray the price”).
Eräs pastori kysyi kerran Cholta, miksi tämän seurakunnassa oli 750,000 jäsentä, kun kysyjän omassa seurakunnassa oli vain 3,000. ”Kuinka paljon rukoilet?” Cho kysyi. "Puoli tuntia päivässä." Cho vastasi tähän: ”Siinä on sinulle vastaus. Minä rukoilen joka päivä 3-5 tuntia.”
Yhdysvalloissa tehtiin kysely, joka osoitti, että pastorit rukoilevat keskimäärin 22 minuuttia päivässä. Japanissa he rukoilevat 44 minuuttia, Koreassa 90 minuuttia ja Kiinassa 120 minuuttia päivässä. Ei ole yllättävää, että seurakuntakasvu näyttää vastavan rukouksessa viettyä aikaa.
Rukous ja herätys aiempina vuosisatoina
Kun luemme William Careyn, David Livingstonen, Hudson Taylorin ja monen muun elämänkertoja, niistä näkee, että heidän mittava elämäntyönsä on alkanut rukouksesta.
N. 100 vuota sitten John R. Mott aloitti hämmästyttävän opiskelijoiden kristillisen liikkeen (Student Christian Movement). 30 vuoden aikana sen piiristä nousi 20000 lähetystyöntekijää. John Mott on sanonut, että tämän herätyksen takana oli yhteinen esirukous. Lähetit paitsi valmistettiin ja lähetettiin rukouksin, heidän työtään jatkuvasti tuettiin esirukouksin.
Hudson Taylor on kertonut lähettipariskunnasta, joka johti kymmentä lähetysasemaa. Heitä huolestutti se, ettei työ tuntunut lainkaan tuottavan hedemää. Siksi he kirjoittivat kotimaahansa pyytäen heidän asioistaan huolehtivaa sihteeriä etsimään jokaiselle asemalle esirukoilijoita.
Jonkin ajan kuluttua esirukouksen alkamisesta seitsemän aseman toiminta-alueella vastustus alkoi murtua, puhkesi herätys ja seurakunnat kasvoivat voimakkaasti. Kolmella asemalla tilanne jatkui entisellään. Kotiin palattuaan lähettipariskunta sai selville, missä oli syy: sihteeri oli onnistunut löytämään esirukoilijoita vain seitsemälle asemalle...
Luther, Calvin, Knox, Latimer, Finney, Moody — kaikki nämä suuret Jumalan miehet harjoittivat rukousta ja paastoa työnsä laajentamiseksi ja edistämiseksi.
John Wesley oli niin vakuuttunut rukouksen ja paaston merkityksestä ja sen tuomista tuloksista, joihin hän oli tutustunut, että hän ei edes ottanut seurakunnan työntekijäksi henkilöä, joka ei sitoutunut paastoamaan ainakin kello 16:een joka keskiviikko ja perjantai.
1700-luku
1740-luvulla John Erskine julkaisi Skotlannin Edinburghissa julistuksen, jolla hän kutsui ihmisiä rukoilemaan niin Skotlannissa ja muualla. Amerikassa rukoushaasteen otti vastaan Jonathan Edwards, joka kirjoitti yhteisestä rukouksesta oman haasteensa seurakunnille.
40 vuoden ajan John Erskine johti suuria rukouskokouksia, jollaisia alettiin järjestää eri puolilla maailmaa. Ja Jumala alkoi toimia.
Joulupäivänä 1781 St. Justin seurakunnassa Cornwallissa esirukoilijat olivat koolla yöllä kolmelta rukoilemassa ja laulamassa. He tunsivat Jumalan voiman laskeutuvan, ja he jatkoivat rukousta aamuyhdeksään ja kokoontuivat taas illalla.
Voimalliset rukouskokoukset jatkuivat kautta tammi-helmikuun. Maaliskuussa 1782 he rukoilivat öitä myöten. Mukana ei ollut kuuluisia saarnaajia, pelkästään rukoilijoita.
Kun 83-vuotias John Wesley vieraili paikkakunnalla kaksi vuotta myöhemmin 1784, hän kirjoitti: ”Tämä paikka on kokonaan tulessa, ja tuli leviää kylästä kylään.” Ja se todella levisi. Tottenhamissa George Whitefieldin muutamaa kymmentä vuotta aiemmin rakentamaa kirkkoa oli laajennettava, että siihen mahtuisi 5000 ihmistä. Se oli maailman suurin seurakunta siihen aikaan.
Rukous levisi niin baptisti-, metodisti kuin anglikaaniseurakuntiin.
Kautta koko maan pidettiin rukouskokouksia herätyksen puolesta, ja evankeliointi-into kasvoi. Ihmisiä tuli uskoon paitsi seurakunnan tavallisissa kokouksissa, myös rukouskokouksissa.
Jotkut kokoukset kestivät aamuviiteen, jotkut keskiyöhön. Jotkut saivat ilmestyksiä. Joskus kokoukset olivat äänekkäitä, joskus hiljaisia. Mutta niissä oli jatkuva Pyhän Hengen vuodatus.
Kokonaisten kirkkokuntien jäsenmäärä kaksin- kolmin- tai nelinkertaistui seuraavien muutaman vuoden aikana. Herätys levisi Englannista Walesiin, Skotlantiin, Yhdysvaltoihin, Kanadaan ja joihinkin kolmannen maailman maihin.
Matthew Henry on sanonut:
"Kun Jumala suunnittelee suuren armon lähettämistä kansalleen, Hän herättää ihmiset ensin rukoilemaan.”
1800-luku
Rukousliikkeellä oli valtava vaikutus, mutta 1800-luvun puoleenväliin tultaessa se oli jo hiipunut. Silloin Jumala aloitti jotain uutta Kanadassa, ja näky rukouksen välttämättämyydestä syttyi myös New Yorkissa.
Hollannin reformoitu kirkko oli asettanut hiljaisena miehenä tunnetun Jeremiah Lanphierin lähetystyöntekijäksi vilkkaalle bisnesalueelle.
Seurakunta oli alamaissa, samoin kuin koko kaupunki, eikä hän tiennyt, mitä tehdä. Hän oli maallikko.
Lanphier järjesti kaupungissa rukouskokouksen eräänä keskiviikkona puolenpäivän aikaan. Ensimmäinen kokous oli 23. syyskuuta 1857. Paikalle tuli viisi miestä. Kaksi viikkoa myöhemmin he päättivät kokoontua rukoilemaan joka päivä. Puolen vuoden kuluttua eri puolella Amerikkaa 10000 ihmistä rukoili säännöllisesti. Ja kahden vuoden sisällä miljoona ihmistä tuli uskoon!
Kun uutiset herätyksestä kuultiin Irlannissa, jonka hengellistä maaperää pidettiin erittäin kovana, 14 maaliskuuta 1859 James McQuilkan kutsui kolme nuorta miestä Kellsin koululle rukoilemaan. He rukoilemalla rukoilivat herätystä.
Muutaman kuukauden kuluttua samantapainen rukous aloitettiin Belfastissa. Puolen vuoden kuluttua koko Irlannissa säännöllisiä rukoilijoita oli 20000.
Jälkeenpäin on arvioitu, että tämän rukousliikkeen seurauksena Irlannissa tuli uskoon 100000 ihmistä. On myös arvioitu, että vuosien 1859-60 alueilla, jossa pidettiin tällaisia rukouskokouksia herätyksen puolesta, yhteensä n. 1150000 tuli uskoon ja liittyi seurakuntiin.
